Tämä kirjoitus koostuu kolmesta osasta, joista kaksi ensimmäistä on hyvää ja kolmas huono.

OSA 1 ALKAA.

Täytän 44 vuotta tänään sunnuntaina 25.1.2009. Onnitteluja otetaan vastaan kommenttilaatikossa (myöhästyneetkin on kivoja!).

OSA 2 ALKAA.

Tein lauantaina 24.1.2009 pikapäätöksen lähteä Alishaniin. Alishan on keskeinen vuoristoturistikohde, jollaista en ole nähnyt Taiwanissa. Pakkasin ensi kertaa kamat rinkkaan (aiemmin ollut polkupyörässä vedenpitävissä säkeissä), poljin rautatieasemalle, jonne lukitsin pyörän, ja jatkoin rautateitse Chiayi-nimiseen kaupunkiin, josta ostin bussilipun Alishaniin.

Kyselin Chiayin turistineuvonnasta saako teltan laittaa Alishaniin. Ei saa. Halvalla voi majoittua katolisen kirkon tiloissa, mutta on viileää. Hyvä se kelpaa, ajattelin.

Noin 60-vuotias nainen tuli juttusille, kun odottelin Alishanin bussia. Hän sanoi Alishan ja näytti hotellin virallisen katalogin kuvaa, jossa oli kuva upeasta sängystä ja huoneesta, jossa luki alla 54 euroa vastaava hinta. Sitten nainen otti toisen paperin ja kirjoitti siihen luvun, joka vastasi 20 euroa. Kelpaako? No thanks, sanoin, ja viitoin saman käsin. Nainen kirjoitti paperille 18 euroa ja kysyi uudestaan. No thanks. 16 euroa. No thanks.

Nainen oli hellittämätön. Vaikka olin kieltäytynyt kolmesti, hän otti esiin virallisen näköisen kaavakkeen ja alkoi raapustella sille kiinalaisia merkkejä sekä 16 euroa vastaavan hinnan. Ymmärsin, että kyseessä oli hotellihuoneen varauskaavake. Olin ymmälläni. Katsoin muita ihmisiä, jotka olivat seuranneet keskusteluamme. Kaksi ihmistä nyökkäsi minulle sen näköisenä, että ota se. Niin sitten otin. Maksoin 16 euroa naiselle ja sain vastikkeeksi täytetyn kaavakkeen, jonka sisällöstä en tajunnut mitään.

Nyt on todettava asia, josta en ole maininnut. Taiwanilaiset ovat erittäin rehellistä kansaa. En ole kertaakaan nähnyt kenenkään yrittävän huijata minua tai edes hyötyä siitä tiedosta, että olen lansimainen turisti enkä ymmärrä kaikkea. Varsinkin amerikkalaiset ovat suosiossa täällä (toisin kuin kaikkialla muualla). Pyöräretkillä sattunut pari kertaa: Pieni tyttö tai poika sanoo minulle ujosti helou ja sitten tämän isä pyytää, että lapsi pääsisi minun kanssa yhteisvalokuvaan. Tietysti olen suostunut.

En ole varma milloin ryhdyin luottamaan taiwanilaisiin. Se ei ollut mikään yksittäinen asia. Eräs vaikutelmaa vahvistanut asia oli, kun ensi päivinä näin miten huolettomasti skoottereita pysäköidään kauppojen eteen, kun mennään ostoksille.  On jotenkin selvää, että siinä se skootteri pysyy. Toinen asia: kukaan ei ole koskaan varoitellut tyyliin "älä mene sinne" tai "varo tekemästä näin".

Kaiken tämän johdosta uskoin, että maksamani 16 euroa on taattua tavaraa.

Bussi saapui ja niin matkustin Alishaniin 2100 metrin korkeuteen. Alishanin visitor center tarkisti varauskaavakkeen ja neuvoi missä hotelli on. Taattua tavaraa oli. Kuva huoneesta alla.

Alishan on tosiaan turistikohde. Hotelleja on paljon ja oheistarjonta iso.

Kauppoja on paljon, joissa myydään asioita, joista en ymmärrä.

Alishan on myös viileä, lämpötila oli lauantaina +3 C pihan mittarissa. Pipo mukana lähdin tutkimaan millaisia luontopolkuja Alishanissa on.

Hmm, vaikuttaa Nuuksiolta. Metsää on paljon ja metsän siimeksessä kävellessä on pimeän hämyinen tuntu. Liki kaikki polut on joko kivetty tai puuta.

.. mutta ei sittenkään ihan Nuuksio, koska Taiwanin jättimäiset punaiset sypressit tekevät tästä erilaisen. Metsissä on valtavia kantoja.

Ja erikoisempaa: Alla jättipuu, joka on kuollut kahteen otteeseen mutta alkanut aina kasvaa uudestaan puu puun päälle. Kolmannen sukupolven 40-senttinen runko kasvaa ylinnä.

Jättipuita katsotaan kulkemalla erityistä polkua pitkin. Jokaisen merkittävän puun kohdalla on ympärysmitta, ikä ja pituus. Merkittävyyteen vaaditaan vähintään 800 vuoden ikä. Alla oleva puu on tällä hetkellä alueen suurin, vanhin ja pyhin: ympärys 12,3 metriä, ikä 2300 vuotta.

Sata vuotta sitten oli vieläkin suurempi punainen sypressi. Sen ympärys oli 23 metriä ja ikä yli 3000 vuotta. Se kuoli 1950-luvulla salamaniskuun ja muuttui ontoksi. 1990-luvulle asti se seisoi kelona, kunnes viikon kestänyt rankkasade heikensi sitä, jonka jälkeen se kaatui.

Puut ja niiden tarinat tekevät vaikutuksen. Vaikuttavia, suuria, järkähtämättömiä, mutta nekin kuolevat vanhuuttaan.

Löysin ihan ok ruokaa ja palasin nukkumaan. Edessä olisi aikainen herätys, koska Alishanissa oletusarvo on, että kaikki haluavat mennä vuoren huipulle katsomaan auringonnousua. En aikonut vastustaa tätä tapaa.

Mainitsen vielä asian, jonka vasta nyt sisäistin. Vaikka hotelli oli hieno, mitään lämmitystä ei ole paitsi lämmin suihkuvesi. Ei ole perinteitä. Taiwan sijaitsee subtrooppisella ja trooppisella vyöhykkeellä, ei siis lämmitetä taloja vuoristossakaan. Teltassa olen tottunut +3 asteeseen, mutta syystä tai toisesta hotellihuoneessa samaan en ole vielä tottunut. Lämmin kuitenkin tuli, kun vedin peiton päälle ja katselin telkkarista aikani Hollywood-kanavaa (elokuvia).

Puhelinherätys tuli sunnuntaina 25.1.2009 kello 5. Taiwanilaisille tämä tarkoittaa, että pian he pakkautuvat vuoristojuniin (sillä sellaisia Alishanissa on) ja matkustavat kylki kyljessä kohti auringonnousun seurantapaikkaa, joka arvatenkin on jokin mäki, jossa on valtava väentungos.

Sellainen minua kauhistutti, joten lähdin kävellen kohti Tashan-vuorta, joka on kauempana, jossa arvelin olevan rauhallisempaa. Ilma oli täynnä utua.

2,5 tuntia kului, kun pääsin vuoren huipulle. Tashan, 2663 metriä. Muita ihmisiä ei tällä vuorella näkynyt.

Taulu kertoo mitä kaikkea horisontissa voisi näkyä, mutta minä en näe sumussa yhtään mitään.

Alas palatessa kuvasin portaita, sillä reitti erittäin selkeästi ohjattu.

Takaisin kylässä ilma oli kirkastunut. Alla Tashan-vuori parkkipaikan takana.

En harmitellut, että ilma oli ollut utuinen. Retki oli ollut kiva ja etenkin jättiläispuut. Mainitsen tässä senkin, että vaikka näin Alishanissa useita satoja turisteja, kaikki muut olivat taiwanilaisia. Pienellä saarella heitä riittää. Alishanin kaupoissa ja hotelleissa puhutaan kuitenkin hyvää englantia, vaikka arvatenkin tarvitsevat sitä harvoin.

Niin palasin bussilla Chiayiin ja sieltä junalla Kaohsiungiin, josta alkaa jutun kolmas osa.

OSA 3 ALKAA.

Kun olin matkustanut Alishanista Kaohsiungiin ja aikeissa hakea polkupyörän palatakseni Taiwanin kotiin, en löytänyt polkupyörää. Menin vieressä olevalle poliisiasemalle kertomaan asiasta. Asia ymmärrettiin, mutta aikaa kului ennen kuin hyvin englantia puhuvia poliiseja tuli paikalle.

Hyväksyin kyllä heti itse tilanteen, varastettu mikä varastettu. Halusin kuitenkin antaa poliisille lausunnon toisaalta periaatteesta ja toisaalta siksi, että näkisin miten homma pelaa. Poliisin toiminta oli ystävällistä ja kohteliasta. Eivät olleet kiireisiä muissa asioissa. Minun asiaani keskittyi neljä poliisia. Näytin paikan, johon olin pyörän jättänyt, kerroin merkin ja hinnan, näytin pyörän kuvia internetistä, josta niitä tulostettiin seinälle tiedoksi. Minulle tarjottiin odottaessa teetä ja karamelleja, kunnes raportti oli valmis, josta sain oman kappaleen (en tietenkään ymmärrä siitä mitään). Allekirjoituksen vahvistin painamalla oikean käden peukalolla sormenjäljen yhteensä 12 kertaa eri paikkoihin.

Tapahtuuko pyörävarkauksia usein? Tätä yritin kysyä poliiseilta, mutten saanut selkeää vastausta.

Harmittava juttu. Ei siksi, että olisin saanut pyörän kaupaksi puoleen hintaan (minulla on ilmoitus paikallisessa ulkomaalaisten webisaitissa, johon sain jo seitsemän ostotarjousta), sillä ei tämä rahassa merkitse mitään, vaan siksi, että minun täytyy muuttaa elämäntapaa.

Toisaalta miksi minä Taiwaniin tulin? Enkö juuri hankaluuksia hakenut ja oppia? En siis ollut enkä yhäkään ole erityisen käärmeissäni tästä käänteestä.

Muutoksia:

• Ensiksi jouduin opettelemaan paikallisbussit, jotta pääsin takaisin Taiwanin kotiin. Otin kuvia aikataulukylteistä, jotta voin tutkia niitä. Ihmiset auttoivat.
• Toiseksi en voi enää käydä samassa kaupassa kuin ennen tai samassa ruokalassa, josta löysin viime torstaina hyvää ruokaa. Molemmat ovat 4 km päässä. 8 km kävely päivittäin ei innosta.
• Kolmanneksi tämä rajoittaa mitä voin loppulomalla tehdä. Mutta eiköhän sekin ratkea.

En ole vielä päättänyt muutanko mielipidettäni sen suhteen ovatko taiwanilaiset poikkeuksellisen rehellisiä. Kerroin tuossa aiemmin, että amerikkalaisia täällä kunnioitetaan. Onkin tullut mieleen tämä: Jos olisin laittanut polkupyörään tarran "tämä polkupyörä on amerikkalaisen ihmisen omaisuutta", sitä ei ehkä olisi varastettu?

Briefly in English. Three things. ONE. I am today 44 years old (so congratulate me in the comment box if you like to). TWO. I spent the weekend in Alishan mountain tourist spot where the weather was mostly cloudy. Extremely old giant trees (Taiwanese red cypresses) were astonishing. The oldest and largest = 2300 years, circumference 12.3 meters. THREE. My bicycle was stolen while I was in Alishan. That means I have to learn bus time tables and how to live without the possibility to go easily large distances.