Heräsin tiistaina 20.1.2009 klo 6. Taiwanilaiset olivat jo aamupalalla. Minäkin laittelin omaa, keitettyä vettä sai suoraan hanasta. Söin ensi kertaa puuroa, jota olin tuonut Suomesta. Olen säästänyt sitä.

Miehet lähtivät Taguan-vuorelle, minä pääsin matkaan vähän myöhemmin. Maisemat olivat käsittämättömän upeita. (Kuvassa vasemmalla valkoinen "roska" on Tianchic, jossa olin yöpynyt.)

Tie oli osittain kuurassa, joten piti ajaa varovasti.

Apinavaroitus retkeilijälle. Helpoiten ne havaitsi puiden oksien epäsäännöllisestä heilunnasta. Vain kerran pääsin katsekontaktiin.

Puut olivat paksuja.

Ajettuani mäkeä ylös 450 metriä saavutin tien korkeimman kohdan 2722 metriä. Edessä oli Yakoun tunneli, 600 metriä pitkä pilkkopimeä käytävä. Koska polkupyörän lamppu oli heikko, odotin tovin seuraavaa skootterimiestä. Hänen valonsa avittamana uskalsin pyöräillä tunnelin läpi.

Näin olin tullut vuorijonon toiselle puolelle, en siis kuitenkaan menemällä "vuorten yli" vaan ylimmältä kohdalta läpi.

Yakoun puolella tuli avara tunne, sillä tällä puolen vuoret kylpivät aamuauringossa. Skootterimies otti tämän kuvan.

Yakoun tunnelin tältä puolen lähtee patikointipolku Guanshanlingin vuorelle. Jätin pyörän ja lähdin sitä kulkemaan. Taiwanilaiset tytöt tulivat vastaan, kun patikoin ylös.

Guanshanling, 3176 metriä. Matkamies vuorimeren keskellä.

Ja toiseen suuntaan. Kyllä nyt kelpaa. 360 asteen näkyvyys pistää laittamaan tanssiksi.

Alas tullessa kuva Yakoun seisakkeesta. Sieltä saa paikallista kahvia ja pahaa ruokaa.

En muuten ole selostanut miksi nimenomaan pyöräilin vuorten yli. Miksen tullut bussilla ja sitten lähtenyt patikoimaan? Syy on se, että bussiyhteydet ovat vajavaiset. Mikään bussiyhtiö ei liikennöi South Cross Island Highwayn läpi, joten jotain jäisi joka tapauksessa näkemättä.

Toisaalta: Nyt kun olen nähnyt tämän, voin sanoa, että Yakoun puoli on kauniimpi. Kaltaiseni maisemia palvova matkamies olisi nähnyt melkein kaiken, kun olisi tullut tänne puolelle bussilla ja aloittanut siitä.

Yöksi ajoin kilometrin tietä eteenpäin Yakoun hostelliin.

Oma pieni huone. (Televisiota jaksoin katsoa 5 minuuttia.)

Kävin suihkussa. Aah.

Siirryin ulos lueskelemaan. Illan mittaan pilvet lisääntyivät ja liikkuivat niin, että välistä näkymät olivat epätodelliset.

Illalla lämpötila kylmeni lähelle nollaa. Hostellissa ei ole lämmitystä, joten petivaatteiden kanssa piti turvautua samaan kikkaan kuin Tianchicissa: Kun päälle vetää raskaan vällyn, lämpö tulee pikkuhiljaa.

Heräsin keskiviikkona 21.1.2009 valmiina pyöräilemään vuorilta pois. Ei niin, että olisi kiire, mutta jälleen syynä on ruoka. Olen niin täysin lopen ylikyllästynyt pahoihin retkiruokiin, etten kestä niitä enää. On päästävä laaksoon.

(Tämä on asia, jota hyviin ruokiin tottunut lukija tai retkeilijä ei ymmärrä. En minäkään ymmärtäisi, jos en tietäisi. On hirveää olla tietoinen, että keho tarvitsee ravintoa, mutta ainoa ravinto, jota on repussa, on äärimmäisen pahaa. Nälän tullessa olo on toivoton. Taas pakko syödä. Katso myös tämä linkki = jättämäni kysymys keskustelusaitille, jossa Taiwanissa asuvat länsimaalaiset auttavat toisiaan.)

Lämpötila oli nollassa, kun olin lähdössä pyöräilemään klo 6:30. Minulle tuli juttelemaan taiwanilaispoika, jonka kanssa olimme eilen jutelleet pitkään. Hänellä ja hänen kaverilla oli ollut tarkoitus kiivetä tänä aamuna samalle vuorelle auringonnousua katsomaan, jossa olin eilen käynyt. Eivätkö he olekaan menneet? Too cold, sanoi hän.

Olin lämpimästi puettu, kun lähdin mäkeä alas. Pysähtelin aika ajoin kuvaamaan. Tämä tietyömaa lienee rakenteilla turvallisuussyistä. Rinteeseen laitetaan esteitä, jotteivät kivet vieri autojen päälle.

Loin viime kertaa katseeni kohti Yakouta. Tie näkyy oikealla vaaleampana vihreää vuorta vasten. Vuorten lävistävä tunneli on tien päässä, kuvan keskeltä hiukan oikealle ja ylös. Guanshanlingin vuori, jossa kävin, on oikealla oleva nyppylä.

Alamäessä mahtavat maisemat vilahtelivat ohitseni niin nopeasti, että elämys oli ylitsepursuava.

Saavuin ensimmäiseen kylään, Motianiin.

Tie jatkui yhtämittaisena alamäkenä 34 km. Sitten tuli kahden metrin ylämäki, jonka jälkeen 6 km lisää alamäkeä. Alamäen viimeiset osat olivat Wulun rotkossa (Wulu gorge). Tien vasemmalla puolella kulki joki 50 metrin syvyydessä.

Matkalla oli myös kuumia lähteitä kuten täällä vuorilla aina. Tämä oli padottu kuudeksi altaaksi, joista yhdessä tulikuumaa vettä, josta vesi valuu seuraaviin altaisiin viileämpänä.

Kun joki oli virrannut laaksoon, se ohjattiin riisipelloille.

Näin oli alamäen elämys ohi. Edessä vielä reilu 60 km pyöräily Taitungiin. Yleensä Taiwanin itärannikko on pilvinen mutta tämä päivä oli liian kuuma minulle.

Se ruoka. Pysähdyn aika ajoin pieniä kaupunkeja ohittaessani 7-Eleven -nimisiin kioskityyppisiin myymälöihin. Ostan juotavaa ja hampurilaisen, jonka myyjä laittaa mikroon, jonka syön ja juon kioskin ulkopuolella (ei hyvää muttei pahaakaan). Roskat annan syötyäni myyjälle takaisin, pyörän selkään, eteenpäin.

Taitungissa keskityin järjestämään itselleni paluukyytiä Kaohsiungiin. Kivan oloinen kaupunki, koska ei niin iso, 100 000 asukasta. Optiona mahdollisuus yöpyä täällä ja olisi myös laivayhteys Green Islandille, mutta kun bussi ei syystä tai toisesta liikennöi huomenna, tein päätöksen palata Kaohsiungiin heti. Polkupyörän eturenkaan purku, 3,5 tunnin matka, Kaohsiungissa pyörän kokoaminen, pyöräily Taiwanin kotiin, johon saavuin klo 22:30 illalla.

Briefly in English. Photos from two days (Jan 20-21, 2009) while I was crossing the mountains via South Cross Island Highway. I wrote a short English trip report here = the forumosa website where Western people change opinions in Taiwan.